Surulintu / Tuuli Salminen

Tuuli Salmisen esikoisromaani Surulintu käynnistyy hitaasti.  Kirjailija Jaakob Kara on saanut tietää sairastavansa syöpää, aikaa on vain muutamia viikkoja. Mies itse on väsynyt ja suhtautuu tietoon lähestyvästä kuolemasta rauhallisesti, mutta vaimo Ellen on peloissaan. Seesteinen Jaakob ja kopea ja vauhko Ellen tuntuvat aluksi kovin epäsuhtaiselta parilta ja on vaikea ymmärtää, mikä heitä pitää yhdessä. Tarina alkaa muotoutua Ellenin ja Jaakobin sisarentyttären Miriamin kertomana, mutta varsinaisesti se avautuu vasta Jaakobin kuoleman jälkeen naisten päästessä lukemaan hänen muistikirjojaan. Kun elämänkokoiset salaisuudet alkavat paljastua, tuntuu kuin kerronnan tempokin kiihtyisi. 

Kuva: Pixabay

"Kolme päivää sitten hän sanoi minulle, että tietää lähtöpäivänsä. Hän on nähnyt unta linnuista, jotka asettuvat symmetriseen ympyrään luonnottoman tyynen veden pinnalle. Uni unelta niitä on vähemmän. En halua tietää, montako niitä on jäljellä."
Kirjan keskeisin henkilö on Ellen, joka vaikutti minusta aluksi niin luontaantyöntävältä, että mietin voiko tuollaista ollakaan. Kun sitten vielä alkoi tulla hieman kliseisiä vihjeitä vaikeasta lapsuudesta ja äidin kylmyydestä, olin jo melkein jättämässä lukemisen kesken. Onneksi en sitten kuitenkaan jättänyt, sillä loppujen lopuksi pidin kirjasta paljon.

Tapahtumien päästessä kunnolla käyntiin alkavat henkilökuvat samalla syventyä ja Elleniäkin on hieman helpompi ymmärtää. Ellen on yläluokkainen tyttö, jonka lapsuuden tragediat varjostavat tunne-elämää vielä aikuisenakin. Aviomies Jaakob on turva ja kulissi, jota Ellen rakentaa tiukalla otteella, halliten miehensä kirjailijanuraa hieman samalla tavalla kuin Ellenin isä aikoinaan hallitsi tyttärensä elämää. Ellen ei vain tiedä, että tämä ei riitä Jakobille, mies kaipaa elämäänsä muutakin. Tai jos Ellen jotain aavistaakin, ei hän myönnä sitä edes itselleen, ei ennen kuin on pakko.

Surulintu kertoo tarinaansa kauniisti, kieli on huoliteltua ja paikoitellen melkein runollista. Tyyli sopii hyvin aiheeseen, hieman menneisyydessä elävän avioparin kuvaukseen. Salminen onnistuu luomaan voimakkaita kuvia joiden tunnelma välittyy hyvin lukijalle. Korkeavuorenkadun suuren asunnon hiljaisuus ja painavien verhojen välistä siivilöityvä valo, Alppikadun pienen keittiön punavalkoruutuinen pöytäliina, keltaiset kaapinovet sekä liedellä liki lakkaamatta poriseva kahvipannu ja Päivärinnankadun kämpän ankea tyhjyys antavat oman tärkeän lisänsä henkilökuviin ja paikkoihin liittyviin tapahtumiin.


Näkökulmatekniikka toimii Surulinnussa poikkeuksellisen hyvin. Vaikka Ellen, Jakob ja Miriam kertovatkin tarinaa aina kukin vuorollaan, heidän osuutensa eivät vaikuta erillisiltä vaan niistä muodostuu loistavasti ajoitettu yhtenäinen kokonaisuus. Lukijasta tuntuu kuin tämä tapahtuisi aivan itsestään, mutta tosiasiassa siihen, että kirjan rakenteessa kaikki tuntuu loksahtavan vaivattomasti paikoilleen, vaaditaan varmasti paljon tarkkaa suunnittelua ja harkintaa. Vaivannäköä, jota arvostan kovasti.




Tuuli Salminen: Surulintu
Like 2017, 264 s.

Kommentit

  1. Olipa kauniisti ja rehellisesti kirjoitettu arvio. Olen kirjasta muutaman blogijutun lukenut, mutten kauheasti innostunut, mutta nyt tuntuu että voisin tähän tarttua. Nuo yksityiskohdat (kahvipannu, valon siilautuminen, helsinkiläiskodit) kuulostavat jo sellaisenaan kiehtovilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arvioni ovat vähän tälläisiä lyhyitä ja yksinkertaisia, mutta pyrin aina keskittymään siihen, mikä itselleni oli tärkeää lukukokemuksessa. Niin pystyn helpoimmin palauttamaan teoksen mieleen myöhemmin, kun työssäni kirjastolla suosittelen lukemista asiakkaille.

      Tässä kirjassa parasta olivat juuri nuo tunnelmat, välillä aika apeatkin. Ja se, kuinka henkilökuvien syvetessä mielipiteet ja sympatiat eri henkilöitä kohtaan vaihtelivat, kaikki ei ollutkaan sitä miltä ensi katsomalta näytti.

      Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi!

      Poista
  2. Tässäpä ehkä tämän vuoden Esikoinen! Hämmästelin miten vahvaa kuvaus oli ja mitään notkahdusta ei tapahtunut.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, tunnelma säilyi vaikuttavana koko ajan, kuvat nousi uskottavina mieleen, rakenne oli niin hyvä ettei sitä edes tajunnut, kerronta vaan sujui. Ja henkilöt oli mielenkiintoisia ja juonikin yllätti. Hyvinkin voisi olla vuoden Esikoinen!

      Poista
  3. Kiinnostuin tästä kirjasta luettuani siitä useasta blogista ja nyt kiinnostaa vielä enemmän. Varasin kirjan kirjastostakin, mutta saas nähdä ehtiikö vapautua ennen kuin pitää poistua maasta. Kirjan pelkkä asetelma on huiman kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehtii! Ellen on kyllä hurjan kiinnostava henkilö sitten loppujen lopuksi, uskon että tykkäisit tutustua häneen.

      Poista
  4. Pidin myös tästä kovasti, mutten osannut kertoa siitä yhtä hyvin kuin sinä - tunnelmat ja rakenne, helppoja lukea vaikka vaikuttavia ja varmasti paljon työtä vaatineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on näitä pieniä kauniita kirjoja. Jotenkin erityisen hienoa, kun näin tiiviissä muodossa päästään näin lähelle ihmistä, pystytään luomaan syvä henkilökuva.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!