lauantai 20. heinäkuuta 2013

Sydäntorni / Jennifer Egan

Egan, Jennifer: Sydäntorni
The keep, suom. Heikki Karjalainen
Keltainen kirjasto 443
Tammi, 2013, 346 s.

Jennifer Egan kirjoittaa upean vapautuneesti. Teksti on riehakasta ja hauskan välinpitämätöntä, sen mukana on helppo lähteä iloiseen kapinaan kaavoittunutta kirjallista tyyliä vastaan. Egan kirjoittaa älykkäästi, mutta on samalla vähän rock. Aika vähän, mutta ihan riittävästi.

Sydäntornia on luonnehdittu dekkariksi ja kauhutarinaksi, mutta kirjaa on mahdoton sijoittaa yksinomaan kumpaankaan genreen. Sydäntorni on tyylipuhdas sekoitus, ilkikurisesti monen genren kanssa flirttaileva romaani jota ei niin vain luokitellakaan.

Miljöö on goottilaisen kauhukertomuksen klisee, yhtäällä vankila ja toisaalla vanha rapistunut linna Euroopan vuoristoalueella. Linnan kuvaus on herkullista, Egan tuntuu päästävän valloilleen kaikki lapsuuden saduista ja kummitustarinoista kehkeytyneet ideansa. Linnan omistaneen suvun viimeinen edustaja, tornissa yksin asusteleva 98-vuotias paronitar von Ausblinker on melko fantastinen hahmo jo ihan sinällään, mutta täysin maagisen hänestä tekee taito muuttua öisin nuoreksi vietteleväksi neidoksi.
"Linna oli sortumispisteessä, mutta sitä ei kello kahdelta yöllä himmeässä kuunvalossa huomannut. Dannyn silmissä linna vaikutti ihan saatanan jykevältä: kahden pyöreän tornin välissä oli kaariholvi ja holvissa rautaportti, joka näytti siltä kuin sitä ei olisi avattu kolmeensataan vuoteen tai ehkä koskaan. 
Danny ei ollut eläessään käynyt täällä tai edes tässä maailmankolkassa, mutta linna tuntui silti jollain tapaa tutulta. Hän oli muistavinaan sen jostain kaukaa, ei samalla tavoin kuin omasta kokemuksesta, vaan niin kuin unesta tai kirjasta."
Sydäntornissa on paljon henkilöitä ja heidän tarinansa risteilevät mielenkiintoisesti toistensa lomassa.

Juoni kulkee kuin dekkarissa, lukija saa arvailla kuka on kertomukset yhdistävä henkilö ja saako lapsena kaltoin kohdeltu serkku kostonsa? Linnan alla risteileviin luoliin eksytään ja jäädään kiikkiin kuten kunnon seikkailukertomuksessa konsanaan. Kolmiodraama ja hylätyn rakastajan kaipuu lemmittyn luo tuovat mukaan romantiikkaa. Kiusaajan ja kiusatun roolien vaihettuminen toisikseen lisää tarinaan vielä psykologisen romaanin ulottuvuuden.

Danny saapuu serkkunsa Howardin avuksi rakentamaan uudenlaista lomaparatiisia. Linnasta restauroidaan turvapaikkaa, johon ihmiset pääsevät retriittiin, pois tietoverkkojen ja puhelinyhteyksien ulottuvista. Tilanne on nettiriippuvaiselle Dannylle kauhistus. Kun hän lisäksi alkaa epäillä Howardin kutsuneen hänet paikalle saadakseen kostaa lapsuudenaikaisen kiusanteon, on paranoia valmis.

Toisaalla vankilassa istuva Ray kirjoittaa tarinoita ja unelmoi ohjaajansa Hollyn rakkaudesta. Rayn ensimmäiset lemmentarinat ovat eivät herätä Hollyssa vastakaikua. Mutta kun Ray alkaa kertoa romahtamaisillaan olevasta linnasta, jossa vanha paronitar viettelee nuoren miehen ja rakasteltuaan tämän kanssa telkeää miehen ystävineen linnantornian alla olevaan tyrmään, alkaa Holly kiinnostua. Myöhemmin Ray karkaa ja pakenee kauas, kenties jopa Europpaan, jonnekin vuoristoalueelle...

Sydäntorni on herättänyt laajaa ihastusta blogeissa. Erityisen tarkasti kirjaa on lukenut Valkoinen Kirahvi, jonka blogissa Opuscolo - kirjasta kirjaan on lisäksi mielenkiintoinen linkki kirjailijan kustantajan sivuilta löytyvään virtuaaliseen Sydäntorniin.

13 kommenttia:

  1. Minä en oikein innostunut Eganin ensimmäisestä suomennetusta kirjasta (Aika suuri hämäys), mutta silti haluan lukea tämän jossain vaiheessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ollut hienoisesti pettynyt molempiin, mutta se on varmaan johtunut siitä kauheasta etukäteishypetyksestä varsinkin sen ekan kohdalla. Ihan kelpo romaaneja molemmat ja tosi kivoja lukea, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuvia.

      Poista
  2. Minulla varmaan juuri tuo yhdistelevyys oli yksi seikoista, jotka etäännyttivät tästä teoksesta. Minulle jäi maku, jossa kirjailija koittaa vähän kaikkea, muttei kunnolla mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kuin Morre. Itseasiassa luin sisulla.

      Poista
    2. Joo, lukiessa minua ei se kyllä haitannut yhtään, teksti oli jotenkin niin rentoa ja sujuvaa että sitä lukikin rennosti ja sujuvasti. Vasta jälkeenpäin rupesin miettimään, että tästähän tosi trendikkäästi löytyy kaikki mahdolliset genret.

      Poista
  3. No wow, mulle tämä oli kaikki kaikessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ihanaa löytää aina silloin tällöin semmoinen kirja.

      Musta tämä on ihan rautaisella ammattitaidolla tehty, upean itsevarmasti ja älykkäästi, mutta joku viimeinen raapaisu joka olisi osunut just muhun tästä puuttuu. Tosi kiva tätä oli lukea silti :)

      Poista
  4. Tämä oli jännä lukukokemus: jännittävä ja silti hauska, lukijaa kieputeltiin muutamia kertoja. Pidin kovasti, en täysin varauksetta, mutta niin että Aika suuri hämäys täytyy ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samat tunnelmat, ja kyllä Hämäys kannattaa ehdottomasti lukea. Se ei ole ihan yhtä hulvaton kuin tämä, mutta hauska ja taidokas ehdottomasti sekin.

      Poista
  5. Tämä kiinnostaa, vaikka Aika suuri hämäys oli minusta aika heikko. Jotenkin uskoisin, että tämän kirjan "henki" on enemmän minua. =D Sitten jos tämäkään ei iske, luulen, ettei Egan ole minun juttuni. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jotenkin hauskempi minusta, vapautuneempi ja leikittelevämpi. Paljon samaa tunnelmaa kuitenkin, päähenkilökin aika samanhenkinen.

      Poista
  6. Aika suuren hämäyksen luin sisulla, oli uuvuttava. Sydäntornin jätin kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nämä minullakaan niiden ihan kaikkein parhaiten lukukokemusten joukkoon nousseet, mutta minusta näitä oli kuitenkin kiva lukea.

      Poista

Kiitos kommentistasi!