Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2013.

Kotiin / Helmi Kekkonen

Kuva
Kekkonen, Helmi : Kotiin 
Avain, 2009, 128 s.

Kirjoitin Helmi Kekkosen vuonna 2011 julkaistustaValinta -romaanista aiemmin, että se on pieni ja kaunis kirja, ja samaa haluan sanoa tästä esikoisena ilmestyneestä novellikokoelmastakin. Ja lisäksi haluan korostaa, että kun puhutaan kirjoista, luonnehdinta pieni ja kaunis tarkoittaa minulle jotain aivan erityisen hienoa.

Kirja osui juuri nyt luettavaksi työtehtävien kautta. Ajattelin ensin lukaista siitä vain nopeasti pari novellia saadakseni vähän pohjaa luentoa taustoittavalle kirjailijaesittelylle jota olin tekemässä kirjaston verkkosivuille. Mutta kuinka ollakaan, kokoelma sujahti iltapäivällä laukkuuni kotiin vietäväksi, tahdoin lukea sen kokonaan!

Novelleja on yhdeksän ja ne on kaikki nimetty päähenkilönsä mukaan. Ilonan, Annan ja Tomin, Aatoksen ja muidenkin tarinaa on kutakin luonnehdittu sisällysluettelossa yhdellä novellista poimitusta lauseella. Lauseet on valittu huolella ja ne vievät lukijan jo ensilehdeltä sisään kirjan afor…

Muistojen huoneet / Richard Mason

Kuva
Mason, Richard : Muistojen huoneet
The lighted rooms, suom. Maria Erämaja
Gummerus, 2008, 567 s.

Richard Masonin Muistojen huoneet on mahtava tiiliskivi, sivuja on melkein 600. Otin sen luettavakseni suurella mielenkiinnolla kun Leena Lumi sitä suositteli.

Ihan heti en kuitenkaan innostunut, lörpöttelevä tyyli ei miellyttänyt eikä rikkaiden englantilaisleidien elämäkään herättänyt kunnolla uteliaisuutta. Jatkoin kuitenkin lukemista, sillä en voinut uskoa Leenan suositelleen mitään tyhjänpäiväistä. Sinnikkyys palkittiin. Aika pian tarinaan leijailivat mukaan himmeästi hohtavat pianopedalit ja kertomus nousi ihan uudelle tasolle.

Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta keskeisimpiä heistä ovat äiti ja tytär, Joan ja Eloise. Joan alkaa olla jo iäkäs ja tyttären mielestä hänen ei ole enää turvallista asua yksin. Äiti on aiemmin elätellyt mielessään toivetta asua viimeiset vuotensa eronneen tyttärensä luona, mutta Eloise on haluton luopumaan vapaudestaan. Tukahduttaakseen omat syyllisyydentun…

Sinun kirjeesi / Mihail Šiškin

Kuva
Šiškin, Mihail : Sinun kirjeesi
Pismovnik, suom. Vappu Orlov WSOY, 2012, 362 s. Sarjassa Aikamme kertojia

Lievetekstissä kerrotaan kirjan voittaneen kaikki Venäjän arvostetuimmat kirjallisuuspalkinnot. Jostain muualta luin vielä, että kirjailijaa pidetään peräti maansa realistisen kerrontaperinteen uudistajana.

Minä en ollut kauhean vaikuttunut kun lopetin lukemisen. Luimme Sinun kirjeesi lukupiirissä ja jouduin vähän kiirehtimään lukemisen kanssa. Se ei ehkä juuri tämän kirjan kohdalla ollut kovinkaan hyvä asia.

Piiriläisten kanssa keskustellessa lämpenin kuitenkin kirjalle aivan eri tavalla kuin yksin lukiessa. Aika moni oli pitänyt lukemastaan paljon ja siinä jutellessa aloin minäkin nähdä yhä enemmän hyvää sekä teoksen rakenteessa että sisällössä.

Kirjan kieleen ihastuin kyllä heti. Šiškin on mestari luomaan kauniita kuvia, hän todellakin osaa ilmaista ajatuksensa tiiviisti ja tuorein metaforin.
"Vain sanat voivat jollakin tavoin oikeuttaa olemassaolon, antaa hetkellisen merki…

Blogistanian Globalia 2012

Kuva
Blogistanian Globalia on kilpailu, jossa nostetaan esiin kotimaisten kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Tarkoitus on lisätä kansainvälisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista ja käännöskirjallisuuden sekä kirjallisuuden kääntäjien arvostusta.

Karoliina julkistaa tulokset uudessa Kirjavassa kammarissa 4.2.2013.



Tässä ehdotukseni vuoden 2012 Globalian voittajiksi:

Koch, Herman : Illallinen, 3 pistettä
Het diner, suom. Sanna van Leeuwen
Siltala, 2012, 339 s.

Tämän kirjan kohdalla olivat odotukseni taas päässeet nousemaan niin korkealle, että melkein pelotti aloittaa lukeminen; millainen pettymys olisikaan vastassa? Mutta eikä mitä, Illallinen lunasti kaikki odotukset, ellei peräti ylittänyt niitä!

Koch tasapainoilee taitavasti kipeiden aiheidensa parissa. Sisarkateudesta, narsistivanhemmista ja väkivaltaisuudesta kirjoittaminen vaatii melkoista tyylitajua, aiheet vetoavat niin voimakkaasti tunteisiin. Tarina  sukeltaa ihailtavan rohkeasti todella pimeisiin kohti…