Kirjallisuuden projektit kirjastossa / Sini Kiuas


Kiuas, Sini: Kirjallisuuden projektit kirjastoissa
Avain, 2012, 203 s.

Sini Kiuas on kriitikko, toimittaja, luovan kirjoittamisen opettaja ja nykyisin myös kirjastonhoitaja. Hän on toiminut aikaisemmin läänintaitelijana kirjallisuuden alalla Satakunnassa ja ollut mukana monissa lukemista edistävissä projekteissa myös Turussa ja Hämeenlinnassa.

Kirjallisuuden projektit kirjastoissa on mahtava ideakirja kirjastojen toimintoja suunnitteleville. Teoksen nimi saattaisi erehdyttää pitämään sitä myös oppaana projektinhallinnasta, mutta apurahojen hakemiseen, aikatauluttamiseen ja raportointiin ei tässä puututa muutamaa viittausta enempää. Näihinkin keskittyvä opaskirja tulisi epäilemättä tarpeeseen, mutta tiedot taitavat olla niin nopeasti muuttuvia, ettei moista opusta ole enää nykyisin kannattavaa edes koota saati painaa.

Sen sijaan kirjassa esitellään lukuisa määrä erilaisia tapoja järjestää uudenlaista toimintaa kirjaston asiakkaille. Luku- ja kirjoittajapiirit, kirjalliset kahvilat, sadutus, wiki-kirjoittaminen ja Elävä kirjasto ovat jo arkipäivää joissain kirjastoissa ja vielä useammissa niiden tai vastavien aloittamista suunnitellaan kiivaasti.

Usein uusi toiminta käynnistetään projektina. Haetaan lisärahoitusta ja palkataan ehkä asiantuntija vetämään hanketta ja samalla tutustuttamaan kirjaston henkilökuntaa uusiin käytäntöihin. Parhaat projekteista jäävät elämään, toiset unohtuvat hiljalleen ja hautautuvat seuraavien alle. Itse koen joskus melkoista ahdistusta kirjastonhoitajan ammattikuvaan kohdistuvista jatkuvista, usein aika hämärästi muotoilluista uudistumisvaatimuksista. Tutustuminen muiden kehittelemiin ideoihin ja niiden käytännönnöistä kuuleminen on kuitenkin aina innostavaa. Viime aikoina tällaiseen on ollut ilahduttavasti mahdollisuuksiakin, kiitos varsinkin Verkko haltuun -projektin koulutustilaisuuksien.

Kirjassa on lukuisa määrä mielenkiintoisia ajatuksia. Näistä eniten minua jäi kutkuttamaan idea lukureseptistä. Siinä ihminen kertoo itsestään lyhyesti lukijana vastaamalla kysymyksiin vaikkapa mielikirjoistaan ja kiinnostuksensa kohteista. Vastausten perusteella saa sitten kirjastosta lukusuosituksen.

Suosituksista ei kyllä nykyisin taida olla varsinaisesti pulaa. Kustantajat mainostavat voimalla uutuuksiaan, blogit pursuavat hienoja esittelyjä ja lehdissäkin kirjoja vielä arvostellaan. Kirjastojen tietokannoissa ja monissa muissakin vastaavissa palveluissa pystyy helposti liikkumaan etsien itselleen mieleistä luettavaa asiasanojen, luokkien ja tekijänimien toimiessa linkkeinä samantapaisiin teoksiin. Silti, kaiken tämän runsauden keskelläkin, minua tällainen henkilökohtaisesti suunniteltu lukuresepti kuitenkin kiinnostaisi, olen aina utelias tietämään mitä kirjoja toiset minulle suosittelevat.

Mahtaisivatkohan meidän asiakkaat ajatella samoin? Voi miten jännittävää olisi päästä katsomaan ihmisten vastauksia reseptikysymyksiin ja suositusten laatiminenkin olisi varmasti hauskaa!

Lisää kirjasta Sini Kiuaksen itsensä kertomana videoesittelyssä Kirjastokaistalla.

Kommentit

  1. Ihana kuulla, että kirjassa on hienoja ideoita kirjastotyöhön. Olen itsekin työyhteyksissä lukenut tätä ja tuo lukureseptin idea miellyttää minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tätä oli tosi kiva lukea! Ahmaisin melkein yhdessä illassa, ehkä olisi kannattanut pysähtyä välillä miettimäänkin, mutta en malttanut ;)

      Poista
  2. Kirjaston käyttäjän näkökulmasta lukuresepti kuulostaisi kerrassaan mainiolta! Toisilta ihmisiltä saaduissa suosituksissa on aina jotain hiukan jännittävämpää kuin niissä teoksissa, joita itse etsiskelee hyllyjen kätköistä.

    Jospa täällä Oulussakin luettaisiin tuo kirja, inspiraatioksi! :P Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, muuttaisiko erilaiset tapahtumat/toiminta etenkin nuorten suhtautumista kirjastoon, se kun näyttää nykyisin kovin monelle olevan vain paikka käydä surffaamassa tietokoneella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että Oulussakin tätä luetaan mielenkiinnolla. Nuoret ovat monessa kirjastossa yksi niistä ryhmistä, joille ihan erityisesti suunnitellaan toimintaa ja palveluja, paha vaan, että he ovat varmaan samalla yksi niistä kaikkein kriittisimmistä ryhmistä ;)

      Kiva kuulla että lukuresepti kuulostaa sinustakin mainiolta! Kyllä siinä henkilökohtaisuudessa juuri voisi olla ihan omanlaistaan vetoa...

      Vähän samanlaistahan on tietysti neuvontakin, mutta itseäni kiinnostaisi tuossa reseptissä se, että saisi laittaa suositteluun vähän enemmänkin ajatusta ja harkintaa. Voisi tulla osuvampia suosituksia kuin ne äkkiä hatusta vetäistyt siellä tiskillä.

      Poista
  3. Tämä Turun kaupunginkirjaston käyttäjä vaatii ehdottomasti lukureseptejä ja muuta hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva!

      Muuta hauskaa on luvassa ilman muuta, katsotaan jos lukureseptikin järjestyisi :)

      Poista
  4. Hei Erja, kiitos tästä esittelystä! Olin tästä kuullut, mutta unohtanut. Laitoin kirjan juuri varaukseen ja tällä viikolla varmaan saankin sen jo. Erittäin kiinnostava kirja, kun itsekin yhdessä projektissa työskentelen tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, olin itsekin tosi iloinen että satuin pongaamaan tämän Kirjastokaistalta. Olisi saattanut hyvin päästä ohi. Kirjasto täällä Turussa on nykyisin niin valtava, etten millään meinaa pysyä kärryillä edes siitä mitä omalle osastolle hankitaan, saati sitten tällaisista yhteiskuntaosaston uutuuksista ;)

      Poista
  5. Kiitos kiinnostavan kirjan esittelystä! Tämä kyllä pitää jossain vaiheessa lukea, koska toivon mukaan on joskus myös omaa ammatillista arkea.

    Lukuresepti kuulostaa kyllä mainiolta idealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi, ainakin itse innostun aina kun kuulen mitä muualla on keksitty tehdä. Toisaalta melkein hengästyin välillä, kun mietin kuinka hurjan energinen ja mahtava työmyyrä kirjoittajan täytyy olla! Mutta projektit oli kyllä kuvattu niin ihanan maanläheisesti, että niiden apinointi alkoi oikeasti kiinnostaa ja tuntua myös aivan mahdolliselta.

      Poista

Lähetä kommentti