Kirjastot ovat palaessaankin kauniita

Kirjastot ovat palaessaankin kauniita : kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä / Kai Ekholm
BTJ, 2010, 168 s.

Kirjalla on niin vetävä nimi, että pakkohan se oli lainata ja katsoa mistä on kysymys.
Ekholm on armoitettu kirjoittaja, mutta asiassa alkaa olla vähän liikaa toiston makua. Luin kirjan nopeasti ja suurella mielihalulla, mutta käteen jäi melko vähän mitään uutta tai innostavaa.

Olen samaa mieltä Ekholmin kanssa siitä, että kirjastojen häviämistä ei tarvitse pelätä. Mutta muutoksia toimintakulttuurissa kyllä tulee, ja kysymyshän kuuluu, millaisia ne muutokset tulevat olemaan? Olin kai toivonut, että vanhassa opettajassani olisi ollut enemmän ennustajan vikaa. Kaiken aineiston digitointi ei vielä riitä, mikä on se viisastenkivi jonka avulla saamme jatkossakin hoitaa yhtä suuren osan jakelusta ja säilyttämisestä kuin ennenkin? Siihen ei tullut vastausta Ekholmiltakaan, täytyy kai vain hyväksyä se, että asia vaivaa omaa pikku päätä edelleen!

Mitä Ekholm sitten kirjassaan sanoo? Sitä analysoi kattavasti Eija Komu Savon Sanomissa.

Kaikissa arvosteluissa jotka luin, on hermostuttu siitä, että Ekholm kirjoittaa kirjaansa kuin hieman huolimatonta blogia, toistaen lauseita melkein sellaisinaan eri yhteyksissä. Se ärsytti minuakin. Jos haluaa julkaista sanottavansa "hitaana" kirjana, onko pakko siirtää "nopean" nettikirjoittelun heikkoudet paperille?

Kommentit