Señor Peregrino

Señor Peregrino / Cecilia Samartin
Tarnished beauty, suomentanut Tiina Sjelvgren
Bazar, 2010, 382 s.

Jamilet on meksikolainen tyttö, jolla on selässään valtava pelottavan ruma syntymämerkki. Kotikylässä ihmiset pitävät merkkiä paholaisen kädenjälkenä ja syrjivät tyttöä ra'asti. Luokkatoverit mm. kivittävät hänet ensimmäisellä koulumatkalla, ja koulunkäynti jää siihen.

Kun Jamiletin äiti kuolee, tytölle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Yhdysvaltain ihmemaahan etsimään ratkasua ongelmiin. Hän lyöttäytyy pojaksi pukeutuneena rajan ylittämistä yrittävien miesten matkaan ja onnistuu pääsemään tätinsä Carmenin luo Los Angelesiin.

Tädin naapurissa asuu upean Pearlyn kanssa seurusteleva Eddy, johon Jalilet rakastuu toivottomasti. Eddy auttaa Jamiletia saamaan työpaikan läheisestä mielisairaalasta. Väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla työnsaanti näyttää melkein mahdottomalta, mutta Jamiletilla käy tuuri. Yksi sairaala-apulaisista on juuri sanonut itsensä irti saatuaan tarpeekseen vaikeasta hoidokistaan, Señor Peregrinosta. Jamilet pääsee hänen tilalleen.

Jamilet saa tiukalta hoitaja B:ltä ankarat ohjeet välttää kaikkea ylimääräistä keskustelua potilaan kanssa. Aluksi Jamilet noudattaa ohjetta, mutta pian hänen sydämensä heltyy ja hän alkaa kuunnella vanhan miehen tarinaa. Señor Peregrino muistelee mielellään nuoruuttaan, erityisesti aikaa jolloin hän ystävänsä Tomasin kanssa teki pyhiinvaellusretkeä Espanjan Santiago de Compostelaan. Matkalla nuoret pappisseminaarilaiset tapaavat kuvankauniin Rosan, johon molemmat rakastuvat tulisesti. Niin tulisesti, että miesten ystävyys joutuu vaakalaudalle ja haaveet pappisurasta saavat jäädä.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi rakkaustarinaan, vanhan Señor Peregrinon ja nuoren Jamiletin. Tarinat kulkevat eteenpäin juohevasti ja mukaansa temmaten, siirtyminen ajassa edestakaisin lisää mielenkiintoisuutta. Molempien tarinat ovat yltiöromanttisia; vanhan miehen muistoja kultaa aika ja nuoren naisen toiveet on tuotu ilmi hauskasti harlekiinimaisina päiväunina.

Tarinan syvintä antia on Jamiletin taistelu syntymämerkkinsä kanssa. Nuori nainen haluaisi kiihkeästi olla kaunis, mutta syntymämerkki hänen mielestään estää sen. Jamilet kertoo tuskastaan tädilleen, ja tämä nuorena upean sisarensa varjoon jäänyt nainen selittää viisaasti asiasta, jonka jotkut tytöt oppivat jo varhain ja toiset eivät opi koskaan. Carmen kysyy Jamiletilta, onko hän Jamiletin mielestä kaunis. Vastauksen täytyy olla rehellinen, ja Jamiletin on pakko vastata kieltävästi. Miksi sitten Louis, Carmenin miesystävä, syö tätiä silmillään tämän pukeutuessa tanssimekkoon?

"Se lähtee kaikki täältä pään sisästä, Jamilet. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä."
"En ymmärrä."
Carmen kääntyi taas televisiovisailun puoleen. "Kysyit minulta onko Eddien tyttöystävä minusta kaunis. Totuus on se, että hän hitto vieköön pitää itseään maailman kauneimpana naisena. Ja se saa hänen poikaystävänsä uskomaan niin." Täti heristeli pulleaa sormeaan. "Ja vain sillä on merkitystä."