Kotiin / Helmi Kekkonen

Kekkonen, Helmi : Kotiin 
Avain, 2009, 128 s.

Kirjoitin Helmi Kekkosen vuonna 2011 julkaistusta Valinta -romaanista aiemmin, että se on pieni ja kaunis kirja, ja samaa haluan sanoa tästä esikoisena ilmestyneestä novellikokoelmastakin. Ja lisäksi haluan korostaa, että kun puhutaan kirjoista, luonnehdinta pieni ja kaunis tarkoittaa minulle jotain aivan erityisen hienoa.

Kirja osui juuri nyt luettavaksi työtehtävien kautta. Ajattelin ensin lukaista siitä vain nopeasti pari novellia saadakseni vähän pohjaa luentoa taustoittavalle kirjailijaesittelylle jota olin tekemässä kirjaston verkkosivuille. Mutta kuinka ollakaan, kokoelma sujahti iltapäivällä laukkuuni kotiin vietäväksi, tahdoin lukea sen kokonaan!

Novelleja on yhdeksän ja ne on kaikki nimetty päähenkilönsä mukaan. Ilonan, Annan ja Tomin, Aatoksen ja muidenkin tarinaa on kutakin luonnehdittu sisällysluettelossa yhdellä novellista poimitusta lauseella. Lauseet on valittu huolella ja ne vievät lukijan jo ensilehdeltä sisään kirjan aforistiseen tunnelmaan.

Kokoelman rakenteessa pidin erityisesti siitä, kuinka novellit limittyvät ketjuksi henkilöiden ja tapahtumien kautta. Yhteys ei paljastu koskaan heti, mutta jossain vaiheessa tarinaa lukija saa kokea tunnistamisen iloa. Kuin epähuomiossa jokin sivulause paljastaa kenestä kerrotaan, kenen tyttärestä tai kenen äidistä, miehestä tai rakastetusta.

Novellien tunnelma on surumielisen mietteliäs, mutta synkimmässäkin kertomuksessa on aina mukana toivoa. Henkilöt tuntuvat kaikki olevan ajautuneina hieman syrjään elämän sykkeestä, hiljaiselle sivuraiteelle josta on vaikea päästä irti tarttuakseen taas toimeen. He ovat tilanteissa, joissa tarvitaan aikaa itselle, aikaa liukua vaikeuksien yli. Hyväksyen, rimpuilematta.

Kirjan kannen on suunnitellut Satu Ketola. Kansi kuvaa mielestäni upeasti kirjan sisältöä; tyttö seisoo varjossa, mutta katsoo valoon.

Parasta novelleissa on kuitenkin Kekkosen tapa kirjoittaa. Kieli on hiottua ja runollista, yksinkertaista ja kaunista. Kuvat piirtyvät tarkkoina mutta mitään ei selitetä puhki.
"Oli helmikuun kahdestoista päivä, ulkona neljä astetta pakkasta. Katuvalot paloivat mustaa taivasta vasten, kevyt lumi laskeutui pehmeänä vaippana. Aatos piti lumesta, sen äänestä ja hajusta. 
Yllättäen Helene istui häntä vastapäätä, se oli Helene, aivan varmasti oli, yllään kapea mekko, korvissaan pienet pyöreät helmet. Helene istui siinä niin kuin istui aina ennen, katsoi häneen harmailla, vakavilla silmillään. 
Ei lumesta lähde ääntä, Helene sanoi ja hymyili hieman vinosti, huvittuneena. 
Sitten sinä et ole koskaan kuunnellut. 
Hän ojensi kätensä kohti naista mutta samassa kuva haihtui, tuoli oli tyhjä, ilmassa leijuivat hänen omat sanansa."
Kokoelmaan ovat ihastuneet muiden muassa myös Jenni, Katja ja Maria.

Kommentit

  1. Pieni ja kaunis, totta! Minuunkin sanapari vetoaa aika usein, toisinaan mieli on toki suuren ja rönsyilevän suuntaan. Helmi Kekkonen on taitava kirjoittaja, hän luo tunnetiloja ja mielenmaisemia tavalla, josta lukija saa kiinni. Kotiin on yksi parhaista lukemistani novellikokoelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en muista minäkään montaa novellikokoelmaan josta olisin näin paljon nauttinut. Usein novellien lukeminen on jotenkin vaikeaa, ne loppuvat kesken tai siirtyminen tarinasta toiseeen tuntuu vaivalloiselta.

      Mutta nämä tarinat ovat aivan omassa elementissään novelleina, välähdyksenomaisina kuvina, hienosti kohotettuina katkelmina elämästä.

      Poista
  2. Olen ruvennut katselemaan kirjojen kansikuvia. Tämä kansikuva on minusta hieno, (pidän impressionismista, ja tässä on minusta tavoiteltu sitä :) Kirjan kansikuvaa ei nimittäin ole tarkoitus katsella kauan, joten tunnelma on monesti tärkeä, mikä siitä välittyy (tämä on siis vain minun mielipiteeni, ei universaali totuus)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kansi on hieno. Se on ihan itsessäänkin kaunis, ja lisäksi sillä on vielä mielenkiintoinen yhteys sisältöön. Tulkinnallekin jää tilaa, ihan yksi yhteen kuvitusta se ei ole.

      Poista
  3. Kansi on tosiaan kaunis - kuten itse tekstikin - ja samoin on myös Valinnassa, joka on yksi lempikirjojani. Vaikken en olisi blogisavuja nähnyt, olisin varmaan kauniin ulkoasun takia sen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas voin hyvinkin kuvitella että tämä olisi jäänyt minulta huomaamatta. Kannessa on samanlaista hiljaisuutta kuin tekstissä, se ei huuda tulla nähdyksi. Mutta onneksi joku suositteli!

      Poista
  4. Minä olen huono lukemaan novelleja, mutta tästä olisi varmaan hyvä aloittaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tämä on yhtenäinen kokoelma ja novellien liittymäkohdat tekevät tähän jopa romaaninomaisuutta, en usko että kadut jos otat luettavaksi.

      Poista
  5. Kirjoitat todella kauniisti Kekkosen kirjasta, tekee itsekin mieli lukea se, vaikken novellitytöksi tunnustaudukaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja suosittelen tätä lämpimästi! Minä ainakin ahmaisin nämä ihan yhtä suurella mielihalulla kuin hyvän romaanin.

      Eihän näissä samanalaisia koukkuja voi olla kuin romaaneissa, kun ovat kuitenkin erillisiä kertomuksia, mutta silti tunne oli vähän sama kuin vetävässä juonikertomuksessa, teki mieli lukea aina vielä yksi.

      Poista
  6. Minustakin kansi on tosi hieno. Näen kuvassa aina tyttäreni. Myös kirjasta pidin kovasti ja tuosta sinun tekstistäsi. Täytyypä kaivella kirja esille ja lukea pikaisesti uudestaan. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Joana, enpä ihmettele että kirja on rakas jos se muistuttaa myös omasta lapsesta! Hyviä lukuhetkiä, olen iloinen että osuin muistuttajaksi :)

      Poista

Lähetä kommentti